goldpawscroll.gif

  

Ihastuminen tähän rotuun tapahtui minulla ja miehelläni Jarilla v.1987, jolloin hankimme ensimmäisen persialaisemme Teemun. Melko pian Teemun kaveriksi tulikin Doris ja Alibaba. Niihin aikoihin kiersimme paljon myöskin näyttelyissä, lähinnä Alibaban kanssa.

Kasvatustoiminta alkoi kiinnostamaan ja ensimmäinen Delightful-pentue syntyi v. 1989.Tämän jälkeen saimme vielä kaksi ihanaa pentuetta. Pennuista jäi kotiin Doni ja Liina.

Vuodet vierivät, kissat viettivät eläkepäiviä kotona ja ne surulliset ajat koittivat, että kissat nukkuivat pois. Doni ja Liina, sisarukset samasta pentueesta, nukkuivat lähes samana päivänä 12-vuotiaina. Teemu, Doris ja Alibaba saavuttivat  kunnioitettavan 17-vuoden iän.

Sanat eivät riitä kertomaan kuinka paljon iloa ja rikkautta elämään nämä kissat perhellemme toivat. Siitä pääsivät nauttimaan myös lapsemme, Nikolas ja Janita, jotka ovat nyt 9- ja 11 vuotiaat.

Niinhän se on, että elämä ilman kissaa ja meidän tapauksessamme persialaista, on niin tyhjää. Ja ilo oli ylimmillään löydettyämme uuden perheenjäsenen, Bellan! Ja niinpä tuntui, kuin kaikki olisi alkanut uudelleen alusta...

Kasvatustoiminta tulee jatkossakin olemaan hyvin pienimuotoista. Pentuja omaksi iloksemme sekä tuleviin koteihin perheenjäseniksi. Neuvomme kissa-asioissa parhaamme mukaan sekä seuraamme pentujen elämää vuosien varrella. Pennut luovutetaan asianmukaisesti rokotettuina sekä madotettuina. Kissamme ovat FIV, FeLv sekä PKD-negatiivisia.

Näillä Delightful-sivuilla voitte tutustua kaikkiin edesmenneisiin kissoihimme ja tietenkin... tästä alkaa Bellan ja Bellan vauvojen tarina.

 

haukotus.jpg